ICE DIAMONDSIEN LEIRI PIISPALASSA 31.7. - 2.8.2005

Lähdimme 31.7. kohti Piispalan leirikeskusta klo 9.45 joka oli mielestämme aivan liian aikainen ajankohta. Bussimatka meni rattoisasti Pelimiehen merkeissä :). Saavuttuamme Piispalaan Jenna huomasi iloiseksi?! yllätyksekseen joukkion Palokan riparilaisia. Koska matka hallille oli niin pitkä (n.400m) että jouduimme (lue: pääsimme) sinne bussilla. Verkattuamme ahkerasti astuimme kylmään jäähalliin ja pukeuduimme ainakin kolminkertaisesti normaaliin verrattuna. Jäällä aloitimme uuden kilpailuohjelman teon ja kaikki olivat intoa täynnä.

Jään jälkeen majoittauduimme ja söimme mahamme täyteen herkullista ruokaa. Ruuan laskeuduttua oli aika virittäytyä jalkapallo-otteluun seuramme noviiseja vastaan, jotka leireilivät meidän kanssamme samaan aikaan. Valmistauduimme otteluun hurjalla apinanraivolla ja sotamaalauksia tehden - Mirrinkin uhrasi viimeisetkin ripsivärinsä joukkueen hyväksi. Ottelu oli jo alussa selvä meidän eduksemme (ainakin henkisellä tasolla) mutta pelasimme kuitenkin reilunpelin merkeissä ja peli päättyikin kunniakkaasti junnujen voittoon 8 - 2.

Pelin jälkeen virkistäydyimme uinnin ja saunan merkeissä saunalaulua laulellen...           "Siperian lakeus on suuri, Sonja siellä lunta lapioi - HEI! Sonjalle kävi hiton huono tuuri, uusi tuuli uutta lunta toi - HEI! 2 x nopeammin jne... Kiita ilmoittautui innokkaaksi löylynheittäjäksi (aina HEI! kohdalla heitetään löylyä). Saunomisen jälkeen söimme iltapalaa ja grillasimme makkaraa ranta-kodassa. Makkaraa kului paljon, mutta kukaan ei pärjännyt makkaransyönnissä meidän rakkaille valkuille. Mahat pyöreinä ja mieli tyytyväisenä siirryimme mökkeröisiimme ja nukkumatti saapui kullekin omana aikanaan.

Aamulla heräsimme hieman kukonlaulun jälkeen ja valuimme aamupalalle silmät vielä unihiekan peittämänä. Aamiaisen jälkeen oli päivän ensimmäinen jää (08.30 - 10.30) jolla uusi ohjelmamme eteni suunnitelman mukaisesti. Jään jälkeen pääsimme taas lempipuuhamme pariin eli syömään. Ennen päivän toista jäätä vietimme vapaa-aikaamme rattoisasti gamesia pelaillen ja toistemme kanssa chillaillen ja saimmepa laadittua myös ryhmän pelisäännöt ja tavoitteet kuluvalle kaudelle.

Päivän toisella jäällä sai uusi tulokkaamme Rebekka, jonka saimme ryhmämme vahvistukseksi yksinluistelun puolelta, kokea muodostelman nurjemman puolen - vierustoverin luistin teki ikävän näköisen haavan Repsun sääreen. Heti ruuan jälkeen Liisa-jojo lähti viemään taksilla Rebekkaa lääkäriin, muiden jäädessä kokeilemaan kuinka kanootti luistaa. Ainakin Sannin ja Kröksän kanootti luisti liiankin hyvin ja he joutuivat sakkokierrokselle, kun muut taistelivat pientä sadetta ja toisiaan vastaan. Rantaa lähestyttäessä monille iski ns. lapsetus kohtaus ja vesisota oli väistämätön, lopuksi kirmasimme vielä vaatteet päällä veteen. Onneksi jojomme oli tapansa mukaan ajatellut meitä ja varannut meille saunan ja saunalaulu raikasi jälleen...

Loppuilta menikin sitten iltapalaa syöden ja joukkue-henkeä parantaen. Meille myöskin esiintyivät ryhmämme lupaavat räp-starat DJ Namukki ja MC Misuli, joiden räpit kertovat osuvasti ryhmä rämästämme. Puolenyön jälkeen synttärilaulu raikasi ryhmämme vanhimmalle eli Tiinalle, joka täytti jo huimat 17 vuotta. Laulelun jälkeen jokainen siirtyi majapaikkoihinsa ja unten maille.     

Viimeisen leiriaamun sarastaessa uunituoreet sämpylät huusivat jo noutajiaan ruokalassa. Pömppiksemme pyöreinä hivuttauduimme kohti viimeistä jäätä ja joukkuehenkemme oli ylimmillään. Ohjelma saatiin kun saatiinkin valmiiksi ja kaikki oli tyytyväisinä ja hymyissä suin. Viimeistä kertaa ja mieli haikeina astelimme kohti ruokalaa ja maittavaa lounasta. Sitten olikin jo aika lähteä kohti Jyväskylää. Tunnelma bussissa oli hieman uninen ja joidenkin (Reetan) mielestä tie pomppi ihan silmille.

Onnistuneesta leiristä haluamme kiittää erityisesti valkkujamme Tiinaa ja Tanjaa ja tietenkin jojoamme Liisaa. Lisäksi haluamme antaa kiitosta Piispalan leirikeskuksen henkilökunnalle ja erioten ruokalan emännille.

Ice Diamonds joukkueen psta

Kapteenit Aino, Anna ja Reetta